tiistai 2. toukokuuta 2017

STOCKHOLM


Olimme viime viikolla Eevan ja äidin kanssa Tukholmassa minilomalla. Yö laivassa, yksi yö Tukholmassa ja taas yksi yö laivalla. Kolmen yön reissu teki erityisen hyvää stressaantuneille aivoille ja naurettiin niin paljon, että ikä pidentyi ainakin parilla vuodella!

Kävimme kahviloissa, nautimme seurasta ja seikkailimme ympäri kaupunkia katsellen kauniita rakennuksia. Mitään vaatteita en ostanut, ihme kyllä. Ostin laivalta meikkilaukun ja lompakon, nekin äidin rahoilla, kun unohdin lompakkoni Turkuun. Ja nämäkin ostokset tulivat todella tarpeeseen, sillä molemmista olivat menneet vetoketjut rikki. Eli ei mitään turhia ostoksia.

Tukholma on kyllä ihana paikka, siellä on jotenkin välitön ja mukaansa tempaava tunnelma.


torstai 26. tammikuuta 2017

TELL ME, WHO ARE YOU?




Kuka tätä blogia kirjoittaa? Mistä aiheesta? Miksi?

Blogin takana häärii kaksi naista, siskokset. Isosisko Anni, 28 ja pikkusisko Eeva, 24. Siskokset ovat kotoisin Pattijoelta, mutta molemmat ovat sittemmin muuttaneet Espooseen töiden ja opiskelun perässä. Vahva Raahen murre on siis juurtunut sittemmin pääkaupunkiseudulle!

Anni työskentelee päivät rakennusliikkeessä ja pyörittää iltaisin omaa yritystään sisustustoimittajana. Eeva taas opiskelee päivät matkailualaa ja työskentelee vapaa-ajallaan vaateliikkeessä myyjänä. 

Molemmat ovat eläväisiä, innokkaita ja ennen kaikkia ennakkoluulottomia nuoria naisia,
jotka haluavat, että arki on juhlaa ja elämästä voi nauttia! Kippis & kulaus meille kaikille!

Miksi sitten perustimme yhteisen blogin?

Noh, molemmilla on ollut blogeja ja päätimme yhdistää voimavaramme ja luoda yhteisen harrastuksen. Mikäs sen kivempaa kuin viettää aikaa siskonsa kanssa kuvaten, nauraen ja vaikka laulaen!

Blogin tulevaa tyylisuuntaa voisi kuvailla lifestyleksi, sillä tulemme käsittelemään aiheita laidasta laitaan. Töitä, harrastuksia, matkustelua, koulua, ruokaa, muotia ja kaikkea mitä päähän juolahtaa!
























  Kuvat: Amanda Lehtola www.amandalehtola.com